siaalihallitus ja sosiaaliministeriö käyttivät pel-
kästään sotaorpo-termiä, vaikka käytännössä
tarkoittivat vain punaorpoja.
keskenään vuoropuhelua, oliko punaorpojen
huolto köyhäinhoidon vai lastensuojelun teh-
tävä. Molempien keskusvirastojen aktiivisuus
osoittaa, miten punaorpokysymyksessä tiivis-
tyi heti alkuvaiheessa aineellisen avun ohella
kasvatuksen merkitys. Punaorpoja oli ruokit-
tava, mutta myös kasvatettava ja suojeltava.
Eri lehtien palstoilla kuten Köyhäinhoito-
lehdessä ja Kotimaa-lehdessä tehtiin vuonna
1918 ylilyöntejä, kun punaisia naisia punai-
sia äitejä syytettiin huonoiksi kasvattajiksi ja
heidät leimattiin paitsi huonoiksi äideiksi myös
huonoiksi ja turmeltuneiksi naisiksi, joille ei
voinut uskoa lasten kasvatusta.
maan orpoja. Eri paikkakunnilla syntyi erilai-
sia pelastuspartioita ja lehdissä julkaistiin ve-
toomuksia orpojen auttamiseksi. Maassa oli
vaikea elintarvikepula, joka kosketti erityi-
sesti kaupunkeja. Ravinnon puute, vaatteiden
puute ja huonot asuinolot lisäsivät sairastu-
misriskiä, kun espanjan tauti teki tuhoaan.
Lehdissä kirjoitettiin paljon kerjäävistä lap-
sista, joita liikkui erityisesti junissa. Lasten
kuvattiin lähteneen liikkeelle Itä-Suomesta ja
päätyneen esimerkiksi Pohjanmaalle. Kau-
pungeissa lapset kulkivat ovelta ovelle ruo-
kaa pyytämässä, osa äitien luvalla osa oma-
toimisesti.
mijatahot vaihtelivat. Ensimmäisessä vaihees-
sa toukokuusta 1918 vuoden 1919 alkupuo-
lelle annettiin ensiapua ja haettiin toiminta-
linjoja. Toisessa vaiheessa 19191925 raken-
nukke sylissä Salme Vuorinen (ent. Kokkonen), hoitajan sylissä Eeva Kokkonen, takarivissä
hoitajien keskellä Maire Kokkonen ja vieressä Eino Kokkonen. Kuva: Kansan Arkisto.